Reilua luomuteetä ja luonnollisia vitamiineja – ELOMENTS
Australialainen teemerkki Eloments kontaktoi Aboa Globalia ja ehdotti yhteistyötä. Ensimmäinen ajatus oli, että miten ”taas yhdellä uudella” teemerkillä voi erottautua suuresta valikoimasta. Kun lähdimme tutustumaan merkkiin paremmin, olimme varmoja, että kyllä voi!
Nicole ja Julie ovat vahvoja naisjohtajia, jotka ovat uskoneet visioonsa ja missioonsa. He halusivat tuoda markkinoille jotain uutta ja innovatiivista, ja joka olisi valmistettu kestävän liiketoiminnan periaatteita noudattaen. Nicole oli jo aiemmin ollut mukana tuomassa markkinoille Reilun kaupan teetä ja hän oli ollut mukana perustamassa Reilun kaupan yhdistyksiä niin Australiaan kuin Uuteen-Seelantiin. Julien kanssa he myöhemmin tapasivat koulutuksen merkeissä ja lähtivät suunnittelemaan yhteistä liiketoimintaa. Loppu onkin historiaa ja mielenkiintoista tulevaisuutta.
-Olen itse suuri teen kuluttaja, mutta kiireisen elämäntyylin vuoksi en usein ehdi hauduttaa irtoteetä. Kun tutustuin paremmin Elomentsiin, huomasin siinä yhdistyvän monta asiaa, joita myös itse teeltä halusin: vastuullista luomuteetä, hyvän makuista, monia vaihtoehtoja ja funktionaalinen juoma, listaa Aboa Globalin toimitusjohtaja Anne Aatola.
Aatola pähkäili, että jos hän työssäkäyvänä perheenäitinä tykkäsi ajatuksesta, että vitamiinit voi nauttia luonnollisesti muutoinkin, kun juo kupin teetä työpäivän lomassa, voisi siitä tykätä tuhannet muut samassa tilanteessa olevat ihmiset. Eloments-tee sisältää seitsemää eri B-vitamiinia, C-vitamiinia ja sinkkiä. Aatola piti myös sitä tärkeänä, että Elomentsin perustajat vierailevat itse Reilun kaupan teeosuuskunnissa ja tietävät tarkasti mistä olosuhteista teetä hankitaan. Kaikki juomassa käytettävät raaka-aineet ovat luomutuotantoa. Laadukkaan sisällön lisäksi myös paketti on tyylikäs ja erottuu värikkäästä massasta. Eloments-tee soveltuu siis upeasti myös lahjaksi ulkonäkönsä, makunsa ja uutuusarvonsa ansiosta.
Mikäli kiinnostuit Reilun kaupan Eloments-luomuvitamiiniteestä,
olethan meihin yhteydessä ja keskustellaan lisää aiheesta.
”The best things in life are free, the rest should be fairly traded.”