Uusi, innovatiivinen, hyönteisproteiinipohjainen YORA-koiranruokasarja Suomeen
Olisitko uskonut, että jo vuonna 2019 koirille voidaan tarjoilla täysravinnoksi soveltuvaa kuivaruokaa, jossa ainoa eläinproteiinin lähde on hyönteiset? Eipä olisi moni muukaan, mutta englantilaiset Tom ja Will olivat eri mieltä. Yora Pet Foods on tuonut vuoden 2019 alussa markkinoille koiranruoan, jossa eläinproteiininlähteenä toimivat mustasotilaskärpäsen toukat. Vuonna 2020 sen tuo Suomeen Aboa Global Oy.
-Yoran takana on monen vuoden tutkimus- ja kehitystyön, jonka tuloksena syntyi koirille suunnattu sarja kuivanappulaa, herkkuja sekä proteiinipatukka, kertoo Aboa Globalin toimitusjohtaja Anne Aatola.
Aivan itsestään selvää ei ollut, että Aboa Global otti Yoran valikoimaansa. Aatola kertoo, että he tapasivat miehensä kanssa Yoran edustajat Lontoon messuilla keväällä 2019. Oli mielenkiintoista kuulla, että markkinoille on tulossa lemmikeille suunnattu tuotesarja, joka ei ainoastaan vähennä riippuvuutta lihan tehotuotantoon, metsien kaatamiseen ja veden käyttöön, mutta myös vähentää kasvihuonepäästöjä sekä tukee eläinten hyvinvointia ja arvoa.
-Kerroimme Yoran edustajille, että emme ole oikea kumppani heille, koska emme ole ennestään kovin kilpaillulla lemmikkieläinalalla mukana. Will Bisset halusi kuitenkin jatkaa keskusteluja kanssamme ja esitellä tarkemmin mistä oli kyse. Heille tärkeää oli yritystemme arvomaailman kohtaaminen, joka loisi vakaan pohjan yhteistyölle, kuvaa Aatola yhteistyön alkua.
Yoran tuotesarja on jotain mitä markkinoilla ei vielä ole. Tuotteet eivät sisällä mitään muuta eläinperäistä kuin mustasotilaskärpäsen toukat. Jopa omegat tulevat sen alkuperäisestä lähteestä eli merilevästä. Yora haluaa, että raaka-aineet ovat aina jäljitettävissä ja mahdollisuuksien mukaan tulevat lähituotettuna tai Briteistä. Hyönteishankinnoissa Yora luottaa hollantilaiseen Protix-nimiseen yritykseen, joka on pitkään tehnyt hyönteisten kanssa työtä. Toukat saavat ravinnokseet lähitilojen ylijäämäkasviksia, eikä niille anneta antibiootteja tai kasvuhormoneja. Yora on tosiaan yhden, puhtaan proteiinin lähde.
-Odotamme mielenkiinnolla Yoran tulevaisuutta Suomessa. Toivomme niin kuluttajilta kuin jälleenmyyjiltä avarakatseisuutta ja asioihin perehtymistä. Toukassamme on paljon hyvälaatuisia rasvoja ja proteiinia, aminohappoja, vitamiineja, mineraaleja ja se sulaa hyvin. Kerromme mielellämme lisää tuotesarjasta, joka tulee tulevaisuudessa laajenemaan, Aatola paljastaa.
Mikäli kiinnostuit Yora-tuotesarjasta, ota meihin yhteyttä ja keskustellaan lisää aiheesta.
Voit vierailla myös Yoran suomenkielisillä kotisivuilla, osoitteessa www.yora.fi.